Taas yksi päivä pulkassa. Olotila tällä hetkellä ihan perus, talleilun merkeissä tämäkin päivä. Tulin miettineeksi, että elämäni olisi aika sisällötöntä ilman hevosia ja yleistä tallilla häärimistä. Vaikka vauhti onkin viime vuosien aikana hiipunut, en silti kykenisi päästämään irti rakkaasta harrastuksesta, vaikka paljon ponnisteluja sen toteuttaminen onkin vaatinut; koulu painaa päälle ja kyydit on pummattava porukoilta, enhän minä laiskana jaksa odottaa bussia joka ei vie perille asti.

Pienestä pitäen tein hyvin selkeeksi että olen syntynyt paskan luomiseen ja kirmaavien hevosten kiinni ottamiseen. Erityisesti mieleeni on jäänyt se, kun äiti kertoi minun oppineen heti laulamaan, kun suinkin puhua osasin. Ja lauluhan meni tietenkin sanoin: "Ihhahhaa, ihhahhaa, eeekoo inahtaa-aa !!" Lajissa on vaikka mitä varjopuolia (jos yhtään muuta talli elämää viettää, kun yksittäisillä tunneilla käymistä kerran viikossa), mutta silti se pitää otteessaan. Muita harrastuksia minulla on muummuassa: Kännykän näpräily (korkein lasku tällä hetkellä 200e), lenkkeily (lähes joka päivä päästävä purkaa energiaa), oma harjoitteinen laulaminen(=rääkyminen) ja musiikin kuuntelu.

Ja entä muu elämä ? Juu, no vielä vähän aikaa sitten omistin aktiivisen sellaisen joka pyöritti minua ties missä ihmissuhde kiemuroissa ja hauskoissa "tempauksissa." Koulukin kuului osittain siihen. Mihin se jäi ? Itseasiassa en muista. Vanhenin varmaan vaan äkkiä, ja vedin varmaan pahimman murkku ikäni jo n. 10vuotiaana. Tai sitten olen muuten vain erakoitunut, enkä jaksa enään kiukutella vanhemmille niin uhmakkaasti ja pyöritellä itseäni ties missä nevadassa. Ääntä minusta kyllä lähtee tarvittaessa, ja kaikenlainen turha "teineily" elää minussa, mutta ehkä vain nautin yksinäisyydestä. Eihän se ole kiellettyä ?

Päivän biisi: http://www.youtube.com/watch?v=DnnWdI74bAQ
Että tykkään tuosta kappaleesta. <3

Olen muuten ihan hemmetin huono kirjoittaja, ja varsinkin yhdyssanat kusee aika pahasti. Pistä toki kommenttia. :>